Identiteettivarkaus - Mikä on identiteettivarkaus ja miten estää se?

Kuka tahansa voi joutua identiteettivarkauden uhriksi, siksi omien henkilötietojen huolellinen käsittely on aiheellista iästä ja sukupuolesta riippumatta.

Mikä on identiteettivarkaus?

Identiteettivarkaus tarkoittaa tilannetta, jossa henkilö esiintyy luvatta toisen henkilöllisyydellä. Identiteettivarkauden tekijän tavoitteena on tarkoituksenmukaisesti johtaa harhaan kolmatta osapuolta käyttämällä toisen henkilön henkilötietoja, tunnistautumistietoja tai muita vastaavia toisen henkilön yksilöiviä tietoja. Tämä voi tarkoittaa esimerkiksi esiintymistä toisena henkilönä sosiaalisessa mediassa.

Kun rikollinen tavoittelee identiteettivarkauden avulla taloudellista hyötyä, hän pyrkii tekemään esimerkiksi verkko-ostoksia laskua vastaan tai ottamaan lainaa toisen henkilön nimissä. Raha tai tavara päätyy rikollisen käsiin, mutta lasku niistä henkilöllisyyden oikealle omistajalle. Lue täältä identiteettivarkauden uhriksi joutuneen kokemus.

Toimi näin mikäli epäilet identiteettivarkautta

Identiteettivarkauden uhriksi voi joutua kuka tahansa

Asiantuntijamme muistuttavat, että kuka tahansa voi joutua identiteettivarkauden uhriksi, siksi omien henkilötietojen huolellinen käsittely on aiheellista iästä ja sukupuolesta riippumatta. Erityisessä vaarassa identiteettivarkaiden uhriksi ovat vanhemmat ihmiset tai muut henkilöt, jotka käyttävät aktiivisesti verkkopalveluita, mutta tarvitsevat tukea teknisissä asioissa. Liika varovaisuus verkossa ei ole pahitteeksi, sillä rikolliset hyödyntävät häikäilemättä ihmisten osaamattomuutta ja avun tarvetta.

"Kuka tahansa voi joutua identiteettivarkauden uhriksi, siksi omien henkilötietojen huolellinen käsittely on aiheellista iästä ja sukupuolesta riippumatta."

Identiteettivarkauden riski nousee, jos hävität henkilöpaperisi

Identiteettivarkauden riski nousee merkittävästi, jos hävität henkilöpaperisi (passi, ajokortti, henkilöllisyystodistus). Henkilötiedot voivat päätyä rikollisten haltuun myös verkon tietomurtojen tai perinteisten postien varastamisen ja tonkimisen kautta (postilaatikko, paperinkeräys). Tällaisessa tapauksessa rikos jää helposti huomaamatta pitkäksi ajaksi. Tietovahti-palvelu auttaa identiteettivarkauden huomaamista ajoissa, jolloin siihen on mahdollista reagoida nopeasti. Mitä nopeammin identiteettivarkauteen reagoi, sitä pienemmillä vahingoilla yleensä selviää.

Tunnista merkit identiteettivarkaudesta

Identiteettivarkauden uhriksi joutunut ei välttämättä heti huomaa tapahtunutta, siksi jatkuva tarkkaavaisuus omien tili- ja henkilötietojen hoitamisessa on tärkeää. Yleisin merkki identiteettivarkauden uhriksi joutumisesta on lasku tai perintäkirje palvelusta tai tuotteesta, jota ei itse ole hankkinut. Myös tililtä vähennetty summa, jota ei itse tunnista, on syytä selvittää tarkemmin. Lue artikkelistamme 7 merkkiä siitä, että olet joutunut identiteettivarkauden uhriksi.

"Yleisin merkki identiteettivarkauden uhriksi joutumisesta on lasku tai perintäkirje palvelusta, jota ei itse ole hankkinut."

Jos huomaat merkkejä identiteettivarkaudesta, kannattaa olla viipymättä yhteydessä mahdollisiin laskun lähettäjiin sekä poliisiin. Asiantuntijamme suosittelevat lisäksi asettamaan Oma luottokielto -turvamerkinnän, joka estää tehokkaasti luvattomat nimissäsi tehtävät hankinnat.

Miten estää identiteettivarkaus?

Täyttä suojaa identiteettivarkautta vastaan on lähes mahdoton saada. On kuitenkin monia tapoja, joiden avulla voit pienentää identiteettivarkauden riskiä huomattavasti. Tärkein keino identiteettivarkauden estämiseksi on huolellisuus omien henkilötietojen käsittelyssä.

"Tärkein keino identiteettivarkauden estämiseksi on huolellisuus omien henkilötietojen käsittelyssä."

Perinteisellä maalaisjärjellä pääsee henkilötietojen suojaamisessa pitkälle, kun muistaa huolehtia lompakostaan ja hävittää henkilötietoja sisältävät paperit huolellisesti. Identiteettivarkaat ovat kuitenkin sen verran kekseliäitä, että valitettavan usein pelkkä maalaisjärki ei riitä. Siksi Tietovahti on hyvä ja tehokas lisä omien tietojen suojaamiseen. Listasimme lisäksi alle muistilistan, jonka avulla identiteettivarkauden estäminen luonnistuu varmemmin.

"Tietovahti on hyvä ja tehokas lisä omien tietojen suojaamiseen."

Muistilista identiteettivarkauden estämiseen

  1. Hävitä henkilötietojasi sisältävät paperit huolellisesti. Älä heitä niitä lehtikeräykseen tai roskiin ilman henkilötietojen tuhoamista.
  2. Jaa hyvin harkitusti netissä henkilötietojasi, kuten henkilötunnusta ja osoitetta.
  3. Pidä huolta lompakostasi, ajokortistasi sekä Kela-kortistasi.
  4. Hanki lukollinen postilaatikko ja/tai vähennä paperipostin määrää tilaamalla e-laskut.
  5. Vaihda sähköpostisi sekä muiden käyttämiesi nettipalveluiden salasanat tasaisin väliajoin.
  6. Ota nettipalveluissa käyttöön kaksivaiheinen tunnistus älypuhelimen avulla.
  7. Googleta omat tietosi säännöllisesti ja tarkista, ettei niitä löydy asiattomista yhteyksistä.
  8. Käytä verkkokaupoissa muita maksutapoja kuin laskutus, joka vaatii henkilötunnuksen antamisen.
  9. Reagoi nopeasti, jos saat aiheettoman laskun tai tunnistat muun merkin identiteettivarkaudesta.
  10. Seuraa omia luottotietojasi sekä niistä tehtyjä kyselyitä Tietovahti-palvelun avulla, niin tiedät, jos joku käyttää henkilötietojasi.

Tietovahti apuna identiteettivarkauden estämisessä

Suosittu Tietovahti-palvelu toimii apunasi identiteettivarkauden ehkäisemiseksi. Tietovahdilla voit seurata henkilötietojasi sekä niiden käyttöä helposti, vaikka päivittäin. Palvelun avulla saat selville, jos tietosi ovat päätyneet vääriin käsiin tietovuodon yhteydessä. Jos tiedot ovat vuotaneet verkkoon, suosittelemme vaihtamaan käyttämiesi nettipalveluiden salasanat välittömästi.

Tietovahti seuraa luottotietojesi käyttöä. Luottotietoja kysytään esimerkiksi, kun haet lainaa tai tilaat tuotteita laskulla. Tietovahti ilmoittaa, kun luottotietojasi kysytään. Jos saat tiedon kyselystä yllättäen, saattaa kyseessä olla henkilötiedoillasi tehtävä petos. Tietovahdin avulla voit puuttua tilanteeseen heti. Nopea reagointi auttaa sekä rikoksen selvittämisessä että vahinkojen rajaamisessa.

Luottotietovahti

Luottotietojasi valvotaan ja saat ilmoituksen mikäli tiedoissa tapahtuu muutoksia tai niitä on kyselty. Ajantasaiset luottotietoraporttisi, luottoluokkasi ja yritysyhteytesi aina saatavilla.

Asiakaspalvelu

Saat apuja ja neuvoja, jos epäilet joutuneesi tietojen väärinkäytön uhriksi. Voit myös pyytää ennakoivaa apua identiteettivarkauden ennaltaehkäisemiseen.

Onlinevahti

Auttaa sinua valvomaan ja hallitsemaan henkilötietojesi käyttöä internetissä. Jos tietoja löytyy, saat ilmoituksen ja neuvoja miten sinun kannattaa toimia.

Identiteettivarkaustuki

Palvelu neuvoo miten identiteettivarkauden kohteeksi joutumisen riskiä voi pienentää. Mahdollista petosta epäiltäessä tukihenkilömme auttavat sinua kartoittamaan sen laajuuden ja rajoittamaan siitä johtuvia seurauksia, kuten taloudellisia menetyksiä.

Katso videolta tositarina identiteettivarkaudesta

Usein kysytyt kysymykset