Asiakas on meille tärkein

Asiakkaana olet meille aina etusijalla, ja teemme kaikkemme, jotta voimme vastata tarpeisiisi parhaalla mahdollisella tavalla ja löytää ratkaisut haasteisiisi. Tietääksemme miten olemme onnistuneet, meille on tärkeää saada palautetta työstämme ja siitä, miten sinä näet meidät kumppanina. 

Olitpa sitten osa suurta monikansallista yhtiötä, pyörität omaa yritystäsi, olet käyttäjä tai loppukuluttaja, palautteesi on tärkeä osa työtämme. Antamasi palaute auttaa meitä kehittämään parempia palveluja, parantamaan suhdettamme ja vuorovaikutustamme sinuun asiakkaana sekä tekemään parempia strategisia päätöksiä, jotta voimme tukea liiketoimintaasi. Näin sanoo eräs asiakkaamme asiakaslähtöisestä työstämme: 

"Asiakastiedon asiakkaana koen, että minut huomioidaan aina, ja erilaisiin tekemiini parannusehdotuksiin on tartuttu." 

Parempi asiakaskokemus 

Kokemus, jonka sinä asiakkaana saat, on tärkeä. Siksi Asiakastiedon eri toiminta-alueet kokoontuvat säännöllisesti yhteen ja jakavat saatuja asiakaspalautteita. Näin toimimalla varmistamme, että priorisoimme oikeat asiat eikä mitään tärkeää jää huomiotta.

Varmistaaksemme, että kuljemme oikeaan suuntaan, meillä on yhteisesti laaditut tavoitteet ja tunnusluvut, joita seuraamme jatkuvasti parantaaksemme toimintaamme. Lisäksi koulutamme jatkuvasti kollegojamme, jotta he osaavat hyödyntää saamiamme tietoja parhaalla mahdollisella tavalla - tämä on tärkeä väline työssämme asiakaskokemuksen parantamiseksi. 

Saitko asiakaskyselyn? 

Miten tahansa oletkin meihin yhteydessä, haluamme varmistaa, että saat parhaan mahdollisen kokemuksen. Yksi väline, jota käytämme varmistaaksemme, että kokemus on optimaalinen, on pyytää sinulta palautetta erilaisten kyselyjen avulla. Saatat saada kyselyn esimerkiksi sen jälkeen, kun olet tavannut yhteyshenkilösi, tai kun olemme toteuttaneet integraatioprojektin kanssasi. 

Turvallinen ja varma 

Toteutamme mainitut asiakaskyselyt yhteistyössä MarketDirectionin kanssa. MarketDirection on tässä yhteydessä tietojen käsittelijä. He lähettävät kyselyt ja käsittelevät tulokset. Sekä me, että MarketDirection noudatamme yleistä tietosuoja-asetusta (GDPR) ja kaikkia henkilötietoja käsitellään luottamuksellisesti. 

Tarvittaessa saatamme ottaa sinuun yhteyttä ja kysyä vastauksiasi koskevia lisäkysymyksiä - mutta vain, jos annat siihen suostumuksesi. Kerättyjä tietoja ei koskaan käytetä markkinointitarkoituksiin tai myydä. Asiakaskyselyissämme ei koskaan kysytä tilitietoja tai arkaluonteisia henkilötietoja ja lähetetyt kyselyt on osoitettu henkilökohtaisesti niiden vastaanottajalle. Osallistuminen on luonnollisesti vapaaehtoista. Voit milloin tahansa peruuttaa asiakaskyselyjen tilauksen linkistä, jonka löydät kyselyyn osallistumista koskevasta sähköpostikutsusta.

Milloin saatat saada kyselyn 

•  Jos olet ollut yhteydessä meihin jollakin tavalla, saatamme lähettää kyselyn asiakaskokemuksesi arvioimiseksi. 
•  Lähetämme satunnaisesti asiakaskyselyitä saadaksemme selville yleisen mielipiteen meistä. 
•  Jos olemme toteuttaneet merkittävän integraatioprojektin yhdessä. 

Onko sinulla kysyttävää? 

Jos sinulla on kysyttävää asiakaskyselyistä tai siitä, miten työskentelemme asiakaskokemuksen parissa, otathan yhteyttä Suomen Asiakastiedon yhteyshenkilöösi tai osoitteeseen asiakaspalvelu@asiakastieto.fi, niin kerromme mielellämme lisää.