Uutiset ja tilastot

Tältä sivulta löydät viimeisimmät tiedotteet, artikkelit, konkurssitilastot ja muut tilastouutiset


Valvontapalvelu ilmoittaa asiakkaan maksukyvyn muutoksista heti

Artikkeli03.11.2023

Valvontapalvelu ilmoittaa asiakkaan maksukyvyn muutoksista heti

Harvalla yrityksellä on niin vähän asiakkaita, että niiden tiedoissa tapahtuvia muutoksia pystyisi ihminen sujuvasti seuraamaan. Toistuvat manuaaliset prosessit vievät aikaa, ja siksi valvonnan automatisointi on ratkaisu yritysten tarpeeseen saada nopeasti tieto esimerkiksi asiakkaan maksukykyyn liittyvistä muutoksista.

”Muutosten määrä on niin valtava, ettei asiantuntijaresursseja kannata niiden seuraamiseen käyttää. Yrityksille tulee maksuviiveitä, luokitusmuutoksia, maksuhäiriöitä ja vastuuhenkilövaihdoksia. Osoitekin voi vaihtua. Automatisoitu valvonta kertoo heti, jos asiakasyrityksessä tapahtuu jotain, mihin meidän olisi syytä reagoida”, kuvailee tuoteomistaja Anna Sirkiä Asiakastiedosta.

”Asiakasvalvonnan automatisoiminen antaa mielenrauhaa ja aikaa keskittyä vaikkapa liiketoiminnan kehittämiseen. Perustasolla ratkaisu maksaa vain noin 4 euroa vuodessa valvottavaa yritystä kohti, ja sillä pysyvät myös yhteystiedot ajan tasalla omassa CRM-järjestelmässä”, Sirkiä toteaa.

Miten voit tehostaa päätöksentekoa ja automatisoida valvonnan? Tutustu ratkaisuihin

Valvonta ehkäisee luottotappioita

Pankit ja rahoitusyhtiöt ovat luotonannon ammattilaisina osanneet hyödyntää automatisoitua valvontaa jo pitkään. Niiltä kaikki yritykset voisivat Anna Sirkiän mielestä oppia parhaita käytäntöjä, sillä luotolla myyminen sisältää aina riskin, joka nollautuu vasta, kun rahat ovat toimittajan tilillä.

Alisa Pankille valvonta on tapa pysyä jatkuvasti selvillä asiakkaidensa tilanteesta.

”Valvontapalvelu on meille näppärä työkalu muun luotonvalvonnan ja yhteydenpidon kylkeen, jotta tiedämme jatkuvasti, mitä laskurahoitusta käyttäville asiakkaillemme kuuluu ja voimme reagoida nopeasti muuttuneisiin tilanteisiin. Lisäksi ilmoitusten automaattisuus säästää tiimimme aikaa korvaamalla manuaalisen seurannan”, yritysasiakkuuksista vastaava johtaja Miikka Silvonen kuvailee.

Yritysten välisten kauppojen arvo voi olla suuri ja silloin riskikin kasvaa.

”Asiakasyrityksemme oli juuri lähettämässä 50 000 euron arvoista tavarakonttia pitkäaikaiselle asiakkaalleen, kun sai valvontailmoituksen tälle rekisteröidystä maksuhäiriöstä. Lähetys keskeytettiin ja asiakkaamme välttyi lähes varmalta luottotappiolta”, Anna Sirkiä kertoo.

Maksuhäiriömerkintä on aina vakava merkki, mutta jo sitä ennen yrityksen maksuvaikeuksista varoittaa usein tieto maksuviiveistä. Sama yritys on voinut vielä maksaa sinun laskusi ajallaan, mutta myöhässä muille. Silloin on syytä tarkistaa ainakin maksuehdot.

Valvonta minimoi maineriskin

Yritykset ymmärtävät varsin hyvin luottokauppaan liittyvän riskin ja se, että asiakkaiden taustojen tutkiminen on tärkeää. Kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan, havahtui valtaosa suomalaisista yrityksistä siihen, että niiden täytyy tuntea asiakkaansa ja toimitusketjunsa paljon tarkemmin. Myös laki rahanpesun estämisestä velvoittaa useiden toimialojen yritykset toteuttamaan tehostettua asiakkaan tuntemista.

Tehostettuun tuntemisvelvollisuuteen kuuluu mm. poliittisesti vaikutusvaltaisten henkilöiden (PEP) tunnistaminen, kansallisten tai kansainvälisten talouspakotteiden kohteena olevien henkilöiden ja yritysten tunnistaminen sekä yhtiöiden tai yhteisöjen tosiasiallisten edunsaajien tunnistaminen.

Lue lisää asiakkaan tuntemisesta ja compliancesta. 

Pakotelistatarkistukset on mahdollista automatisoida ja asiakkaita voi valvoa tällä kriteerillä. Asiakastieto on rakentanut oman pakotetietokannan, jonka avulla yritykset voivat valvoa asiakkaitaan ja saada heti tiedon, jos ne joutuvat pakotelistalle. Pakotetietokanta kattaa kaikki keskeisimmät pakotelistat, kuten YK, EU, OFAC ja UK.

Pakotevalvonta voidaan laajentaa tarvittaessa niin sanotuksi KYC-valvonnaksi (Know Your Customer / Tunne asiakkaasi), jolloin pakotteiden lisäksi seurataan ja välitetään muutokset edunsaajissa, vastuuhenkilöissä, osakkaissa sekä ESG-tiedoissa.

Ota valvontapalvelu käyttöön

Jätä yhteydenottopyyntö ->

Puh. 010 270 7200
asiakaspalvelu@asiakastieto.fi
asiakastieto.fi

Liitteet