Uutiset ja tilastot

Tältä sivulta löydät viimeisimmät tiedotteet, artikkelit, konkurssitilastot ja muut tilastouutiset


Enento Group vertaili koronan vaikutuksia Pohjoismaissa: Suomessa konkurssit lisääntyivät eniten

Tiedote22.06.2020

Enento Group vertaili koronan vaikutuksia Pohjoismaissa: Suomessa konkurssit lisääntyivät eniten

Koronapandemialla on ollut yritysten toimintaan suuri vaikutus, jota Pohjoismaat ovat eri tavoin pyrkineet hallitsemaan. Ruotsi valitsi selvästi muita sallivamman linjan eikä ole esimerkiksi sulkenut ravintoloita tai kokonaan estänyt muutakaan yritystoimintaa. Tanska, Norja ja Suomi puolestaan rajoittivat kansalaistensa liikkumista, kokoontumista ja yritystoimintaa monin eri tavoin.

Pandemian ja sen rajoitustoimien pelättiin aiheuttavan suuria konkurssiaaltoja. Enento Groupin (ent. Asiakastieto Group) tuoreen analyysin mukaan nyt näyttää siltä, että varsinaista aaltoa ei Pohjoismaissa tullut. Tilastojen valossa pahiten konkursseista on kuitenkin kärsinyt Suomi. Koronakriisin aikana (maalis-toukokuu) Suomessa konkurssiin on asetettu 572 yritystä eli 16 prosenttia enemmän kuin viime vuonna.

”Suomessa konkurssiin asetettujen yritysten määrä kasvoi maaliskuussa 24 prosenttia ja huhtikuussa 36 prosenttia. Muista Pohjoismaista vain Ruotsissa konkurssit lisääntyivät. Tanska ja Norja näyttävät lukujen valossa onnistuneen parhaiten huolehtimaan yritystoimintansa elinkelpoisuudesta vaikeissa oloissa. On silti hyvä huomioida, että meillä Suomessakin konkurssien määrä kääntyi toukokuussa laskuun eli kokonaisuus huomioiden tilanteemme näyttää vakaalta”, analysoi Enento Groupin toimitusjohtaja Jukka Ruuska.

 

Konkurssihakemuksen kriteerit kiristyivät

Enento Group on Datakatsauksessaan seurannut viikoittain mm. konkurssihakemusten määrän kehitystä Suomessa ja Ruotsissa. Viime vuoteen verrattu kasvu on jäänyt jopa yllättävän pieneksi. Suomessa osasyynä ovat väliaikaiset lakimuutokset, jotka rajoittavat konkurssihakemuksen käyttöä perintäkeinona.

”Nyt velallisen maksukyvyttömyyden tulee olla pitkäaikaista, jotta velkoja voi hakea sitä konkurssiin. Normaalioloissa tilapäinenkin maksukyvyttömyys on ollut peruste konkurssihakemukselle. Näyttääkin siltä, että koronapandemian aikana entistä suurempi osa hakemuksista on johtanut varsinaiseen konkurssiin”, Jukka Ruuska huomioi.

Analyysi toteutettiin Enento Groupiin kuuluvien Suomen Asiakastieto Oy:n ja UC Ab:n lisäksi Experianin (Norja, Tanska) tietokannoista kootusta datasta, joka koski konkurssiin asetettujen yritysten määrää maalis-toukokuussa 2020 ja 2019.

Ravintolat vaikeuksissa

Ruotsissa pahiten koronasta on kärsinyt hotelli- ja ravintolatoiminta, koska ihmiset eivät ole päässeet liikkumaan normaalisti ja ravintoloiden asiakasmäärää on rajoitettu. Ruotsissa ravintolakonkurssien määrä oli viime vuoteen verrattuna yli kaksinkertainen maalis- ja huhtikuussa.

”Ravintoloissa liiketoiminta ei normaalioloissakaan ole kovin hyvin kannattavaa. Ruotsissa monet ravintolat ovat koronan aikana menettäneet jopa 80 prosenttia liikevaihdostaan maalis-huhtikuussa. Jos taantuma tästä pitkittyy tai pahenee, on toimiala erittäin suurissa vaikeuksissa”, Jukka Ruuska toteaa.

Suomessakin monet ravintolat ajautuivat kassakriisiin, kun toiminta oli ulosmyyntiä lukuun ottamatta kielletty. Maalis-toukokuussa Suomessa konkurssiin on asetettu 72 hotelli- ja ravintola-alan yritystä eli neljännes enemmän kuin viime vuonna.

Myös Norjassa ravintolat ovat taloudellisissa vaikeuksissa, mikä näkyy myös maan konkurssitilastoissa. Sen sijaan Tanskassa hotelli- ja ravintola-alan konkurssit ovat Experianin tilastojen mukaan koronakriisin aikana vähentyneet. Teknisenä osasyynä tähän pidetään töiden hidastumista konkurssiasioita käsittelevissä käräjäoikeuksissa. Experian pitää todennäköisenä, että Norjassa ja Tanskassa monet yritykset yhä taistelevat elinkelpoisuudestaan, vaikka konkurssitilastoissa luvut näyttävätkin hyviltä.

Lisätietoa: Toimitusjohtaja Jukka Ruuska, puh. 050 1732, jukka.ruuska@asiakastieto.fi

Liitteet